Sata vuotta Autotuojat ja -teollisuus ry:n ja koko autoalan historiaa yksissä kansissa

20.03.2025

Tiedote. Julkaistu:  
Autotuojat ja -teollisuus

”Sata lasissa – Autotuojat ja -teollisuus ry 1925-2025” kuvaa Suomen Automobiilikauppiaitten Yhdistyksen eli nykyisen Autotuojat ja -teollisuus ry:n sekä sen jäsenyritysten historiaa autoistumisen aamunkoitosta nykyhetkeen. Autotuojat ja -teollisuus ry hyväksyttiin valtioneuvoston toimesta yhdistysrekisteriin 27. tammikuuta 1925.
 
Viimeisen sadan vuoden aikana autoistuminen on mullistanut Suomen ja maailman talouden. Yhtäkkiä päiväkausia kestäneet matkat kutistuivat tunteihin ja elintarvikepuotien hyllyille ilmestyi paitsi laajempi valikoima, myös enemmän tuoretavaraa. Autot siis mahdollistivat valtavan elintasoloikan.
 
Historiikissa ääneen pääsevät niin autoihin liittyvää lainsäädäntöä ja verotusta valmistelleen virkamiehet ja poliitikot, kuin Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimi- ja luottamushenkilöt sekä autoalan ammattilaiset henkilö-, paketti-, kuorma- ja linja-autojen maahantuonnista, jälleenmyynnistä, markkinoinnista, huollosta ja autorahoituksesta.
 
”On tärkeää tallettaa paitsi autoalan historiaa, myös autoilun merkitystä ja toisaalta niitä yhteiskunnallisia pohjavirtauksia, jotka autokauppaan vaikuttavat. Vaikka autojen merkitys ja hyödyllisyys koko yhteiskunnalle tunnustetaan, autoihin suhtaudutaan samanaikaisesti kuin luksushyödykkeeseen – läpi historian järjestömme keskeinen tehtävä onkin ollut vaikuttaa autojen ja autoilun verotukseen ja sääntelyyn”, kertoo Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio.
 
”Sata lasissa” -teoksessa valotetaan myös ennenkuulumattomia taustoja autoveromuutosten kiemuroista, ja esimerkiksi syitä Liikenneverkkoyhtiö -hankkeen kaatumiseen vuonna 2017. Lisäksi kirjassa katsotaan myös kristallipalloon ja arvioidaan autoalan ja autoteollisuuden tulevaisuutta käyttövoimamurroksen pyörteissä.  
 
Painavasta asiasta huolimatta ”Sata lasissa” on kirjoitettu vetävään ja toimittajamaiseen tyyliin. Kirjaan on haastateltu noin 100 ihmistä. Teoksen kirjoittaja Jukka Saastamoinen on palkittu toimittaja ja tietokirjailija, joka on työskennellyt Alma Mediassa, Otavamediassa ja Sanoma Media Finlandissa. Sata lasissa on hänen kahdeksas tietokirjansa.
 
Sata lasissa -historiikki on myynnissä  kirjakaupoissa kautta maan.
 
Lisätietoja: 
toimitusjohtaja Tero Kallio, Autotuojat ja -teollisuus ry, p. 040 729 4513, tero.kallio@autotuojat.fi
 
tietokirjailija Jukka Saastamoinen, p. 040 773 6246, jukka.hyvajuttu@gmail.com  
 
 

Autotuojat ja -teollisuus ry on valmistajien valtuuttamien uusien autojen maahantuontiyritysten ja autoteollisuuden yhdistys. Yhdistyksen jäsenten osuus kotimaan uusien henkilö-, paketti-, kuorma- ja linja-autojen markkinasta on noin 95 prosenttia.



20.03.2025Sata vuotta Autotuojat ja -teollisuus ry:n ja koko autoalan historiaa yksissä kansissa
12.03.2025Autoala vaatii valtiolta toimia talouskasvun vauhdittamiseksi ja autokannan uudistamiseksi
17.02.2025Walley yrityslasku helpottaa yritysasiakkaiden maksamista - 30 päivää maksuaika
12.02.2025Tuulilasin puhdistaminen on helppo liikenneturvallisuusteko
13.01.2025Suomen autokanta ikääntyi ennätysnopeasti vuonna 2024 ? autoala esittää hallitukselle kierrätyspalkkiota edistämään liikenneturvallisuutta ja tieliikenteen päästöjen vähentämistä
02.01.2025Autokaupan vuosi 2024 oli kehno ? vuodesta 2025 odotetaan parempaa
23.12.2024Rauhaisaa joulua 2024 ja hyvää uutta vuotta 2025
15.08.2024Noutopiste avattu Vantaalle Kehä 3:lle!
15.08.2024Käytettyjen autojen kauppa käy vilkkaasti ? myös uusien autojen kysynnässä orastavaa kasvua
12.08.2024Hanna Hietala Autotuojat ja -teollisuus ry:n liikenteen erityisasiantuntijaksi

Siirry arkistoon »