Lauri Joona R5-luokan autolla Jyväskylän MM-ralliin

03.09.2021

Sastamalainen Lauri Joona kilpailee Jyväskylän MM-rallissa WRC3-luokassa Printsport Racing -tiimin Skoda Fabia R5 -autolla.

 

Jyväskylän MM-ralli, uudelta nimeltään Secto Automotive Rally Finland, ajetaan tänä vuonna poikkeuksellisesti syys-lokakuun vaihteessa. Vaikka kilpailu ei kuulu rallin junioreiden MM-sarjan (JWRC) kalenteriin, löytyy tänään julkaistussa kilpailuun ilmoittautuneiden listasta Lauri Joonan nimi. Joona kilpailee Jyskälän 70-vuotisjuhlakisassa kartturinsa Mikael Korhosen kanssa WRC3-luokassa Printsportin Racing -tiimin Skoda Fabia R5 -autolla.

 

- Supermahtava fiilis päästä ajamaan R5-luokan menopelillä ja vielä Suomen MM-ralliin! Iso kiitos kaikille tähän projektiin osallistuneille tahoille. Saatiin pienellä porukalla aikaan lyhyessä ajassa jotain suurta, iloitsee Joona.

 

Hallitsevan Flying Finn Future Starin Lauri Joonan päätavoite tällä kaudella on JWRC-sarjassa, missä hän on osoittanut hyviä otteita ja on sarjapisteissä neljäntenä. Lisäksi hän puolustaa Suomen mestaruutta SM3-luokassa, ja on ennen viimeistä Kokkolassa ajettavaa osakilpailua toisena vain pisteen päässä kultamitalista. Molemmissa sarjoissa Joona kilpailee Rally4-luokitellulla Ford Fiestalla, joten Jyväskylässä alla on aivan uudenlainen käskytettävä.

 

- Viime vuonna otettiin testeissä ensituntumaa R5-luokan autoon ja se sujui kaikin puolin hyvin. Kokemusta autosta on kuitenkin melko vähän, joten kärkisijoja tuskin kolkutellaan. Parhaamme kuitenkin tehdään ja tarkoituksena on ajaa nousujohteinen kisa ja nauttia kokemuksesta.

 

Syyskuu on Lauri Joonalle todella kiireinen. Ennen uran toista Jyväskylän MM-rallia hän ajaa kaksi testikisaa sekä SM-sarjan finaalikisan Kokkolassa. Kauden viimeinen JWRC-osakilpailu on edessä Jyväskylän MM-rallin jälkeen lokakuun puolessa välissä Espanjan Kataloniassa

 

Secto Automotive Rally Finland ajetaan Jyväskylän seudulla 1.-3.10.2021. Ilmoittautuneiden lista ja kisan reitti löytyvät osoitteesta rallyfinland.fi

 

Lisätietoja: Lauri Joona, 044 513 4251, lauri.joona@hotmail.fi

14.02.2024Tuulilasin kunto on tärkeä osa liikenneturvallisuutta
11.01.2024Autokannan ikääntyminen kiihtyy
16.10.2023Romuajoneuvoasetus kiristää harmaata toimijaa
02.05.2023Vahvan tilauskannan purkautuminen nostaa uusien autojen rekisteröintejä
02.05.2023Vahvan tilauskannan purkautuminen nostaa uusien autojen rekisteröintejä
16.03.2023Ilma lämpenee turboahtimet rikkoutuu - Tilaa turboahdin edullisesti meiltä 3 vuoden takuulla!
05.01.2023Secto Rally Finland Power Stage mukaan SM-osakilpailuihin
08.12.2022HUIPPU-URHEILUN TILANNEKATSAUS: AUTOURHEILUSSA SUOMI ON KIISTATON SUPERVALTA
23.10.2022Lauri Joonan kausi päättyi mestaruusjuhliin
09.08.2022Pajarin tavoitteet Suomen MM-rallissa täyttyivät valtaosin

Siirry arkistoon »