Lauri Joona WRC3-luokan ylivoimainen ykkönen Jyväskylän MM-rallissa

09.08.2022

Lauri Joona ja Tuukka Shemeikka ajoivat Suomen MM-rallin WRC3-luokan voittoon näytöstyyliin. Edes tekniikkaongelmat eivät hidastaneet kaksikkoa, joka ajoi luokan nopeimmat ajat lähes kaikille erikoiskokeille.
 
Rally3-luokiteltua Ford Fiestaa käskyttänyt Lauri Joona hallitsi Suomen MM-rallin eli Secto Rally Finlandin WRC3-luokkaa lähdöstä maaliin. Tasaisesti johtoaan kasvattanut sastamalalainen ajoi pohja-ajan yhtä vaille kaikille ajetuille erikoiskokeille.
 
Vaikka tulosten puolesta Joonan kisa sujui lähes täydellisesti, ei aivan ilman ongelmia viikonlopusta selvitty. Joona havaitsi jo torstain testierikoiskokeella ongelmia ohjaustehostimessa ja samat haasteet jatkuivat vielä perjantaina aamupäivän erikoiskokeilla.
 
- Vikaa korjattiin jo torstaina ja perjantain ensimmäisessä huollossa se saatiin vihdoin korjattua. Iso kiitos huollolle, että saivat auton takaisin kuosiin niin nopeasti, kiitteli Joona Printsport Racing -tiimin mekaanikkoja.
 
Suomen kesäsää näytti kaikki variaatiot kisaviikonlopun aikana, ja maailman parhailla sorateillä ajettiin niin aurinkoisessa hellesäässä kuin märässä ja mutaisessa sadekelissä. Säävaihtelut eivät Joonan ja kartturi Tuukka Shemeikan vauhtia hidastaneet ja kun autokin oli saatu kuntoon, meno maittoi todella hyvin. Kaksikon nimi komeili Harjun toista ajokertaa lukuun ottamatta kaikkien muiden erikoiskokeiden kärjessä. Lopputuloksissa Joonan voittomarginaali oli lähes neljä ja puoli minuuttia.
 
- Fiilikset on tosi hyvät! Kilpailu oli kaikin puolin mukava ja mielenkiintoinen, oli vaihtelevia olosuhteita ja hienoja pätkiä. Loppuun saakka ajettiin kisaa ja kun sen sai läpi ilman rengasrikkoja, ei voi olla kuin tyytyväinen, kertoi tyytyväinen Joona maalissa.
 
- Iso kiitos kaikille ketkä ovat olleet mukana mahdollistamassa tätä kilpailua. Ja kiitos kaikille kannustajille, oli hienoa, kun väkeä oli tosi paljon reitin varrella kannustamassa!
 
Secto Rally Finlandin luokkavoitto nosti Lauri Joonan WRC3-luokan pisteissä toiseksi vain pisteen päähän luokkaa johtavasta Sami Pajarista. Kolmantena sarjassa on Jyväskylässä toiseksi ajanut Tsekin Jan Černý.
 
 
Lopputulokset: Jyväskylän MM-ralli, WRC3-luokka

1. Lauri Joona – Tuukka Shemeikka (FIN) 2:42:52.5
2. Jan Černý – Jan Tománek  (CZE) +4:23.8
3. Henri Timonen – Jussi Kärpijoki (FIN) +18:21.2
4. Toni Herranen – Sebastian Virtanen (FIN) +19:05.5
 
WRC3-luokan pistetilanne: https://www.wrc.com/en/wrcplus/live-timing/ (Provisional standings).
 
Lisätietoja: Lauri Joona, 044 513 4251, lauri.joona@hotmail.fi
17.02.2025Walley yrityslasku helpottaa yritysasiakkaiden maksamista - 30 päivää maksuaika
12.02.2025Tuulilasin puhdistaminen on helppo liikenneturvallisuusteko
13.01.2025Suomen autokanta ikääntyi ennätysnopeasti vuonna 2024 ? autoala esittää hallitukselle kierrätyspalkkiota edistämään liikenneturvallisuutta ja tieliikenteen päästöjen vähentämistä
02.01.2025Autokaupan vuosi 2024 oli kehno ? vuodesta 2025 odotetaan parempaa
23.12.2024Rauhaisaa joulua 2024 ja hyvää uutta vuotta 2025
15.08.2024Noutopiste avattu Vantaalle Kehä 3:lle!
15.08.2024Käytettyjen autojen kauppa käy vilkkaasti ? myös uusien autojen kysynnässä orastavaa kasvua
12.08.2024Hanna Hietala Autotuojat ja -teollisuus ry:n liikenteen erityisasiantuntijaksi
21.05.2024Suomen Autokierrätyksen kierrätysjärjestelmä siirtyy digiaikaan
13.05.2024Suomalaiset EU:n parhaita plug-in -hybridiautojen lataajia ? hyvää latausinfran kehitystä kannattaa jatkaa

Siirry arkistoon »