Tuulilasin hyvä kunto on olennainen turvallisuustekijä liikenteessä

11.04.2022

Keväällä aurinko paistaa matalalta ja aiheuttaa tuulilasiin häikäisyä ja heijastuksia. Naarmuinen ja huonokuntoinen tuulilasi pahentaa tilannetta ja kuluneet tuulilasinpyyhkijät naarmuttavat lasin pintaa entisestään. Tuulilasin läpinäkyvyyden ja suojaavien ominaisuuksien lisäksi se on jo pitkään ollut osa ajoneuvon kantavaa korirakennetta ja autoilijoille tärkein informaatiokeskus, erittäin olennainen osa sekä aktiivista että passiivista turvallisuutta.

Näkyvyyttä heikentäneet tuulilasin puutteet ovat pahimmillaan myötävaikuttaneet kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien syntyyn. Eri syistä heikentynyt läpinäkyvyys on liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien mukaan ollut viimeisten kymmenen vuoden aikana yhteydessä 35 kuolemaan johtaneen onnettomuuden syntyyn. Näistä onnettomuuksista 20 johti jalankulkijan tai polkupyöräilijän kuolemaan. 

Autoilijoille tarjolla ilmaisia tuulilasin kuntotarkistuksia pääsiäisliikenteessä

Auto- ja liikenneala haluaa muistuttaa autoilijoita tuulilasin merkityksestä liikenneturvallisuudelle. Autoalan insinööriopiskelijat tekevät palveluna autoilijoille ilmaisia tuulilasin kuntotarkistuksia valituilla ABC-asemilla pääsiäisviikonlopun liikenteessä. 

Tuulilasitarkistuksia tarjotaan kiirastorstaina 14.4., pitkäperjantaina 15.4. ja pääsiäismaanantaina 18.4.2022 klo 12-18 seuraavilla paikkakunnilla:

Hämeenlinna -> ABC Tiiriö 
Lappeenranta -> ABC Viipurinportti
Lohja -> ABC Lohja
Oulu -> ABC Tupos Liminka
Raisio -> ABC Raisio
Tampere -> ABC Pirkkala

Kirkkaasti Turvallisin -tuulilasikampanja on Autoalan Keskusliiton, Saint-Gobainin, Autoliiton, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ja Onnettomuustietoinstituutin (OTI) yhteinen liikenneturvallisuuskampanja, joka on järjestetty jo useana vuonna. Kampanjalla lisätään autoilijoiden tietoisuutta tuulilasin kunnossapidon tärkeydestä. Tuulilasitarkastuksilla kerätään hyödyllistä seurantatietoa liikenteessä olevien autojen tuulilasien kunnosta.

Lisätietoja

tekninen johtaja Jouko Sohlberg, Autoalan Keskusliitto ry, puh. 0400 904 003
liiketoimintajohtaja Tommi Lehtovirta, Saint-Gobain, puh. 040 182 8692
viestintäpäällikkö Jukka Tolvanen, Autoliitto, puh. 040 751 1173
liikenneturvallisuuspäällikkö Esa Räty, Onnettomuustietoinstituutti, puh. 040 922 1365
tarkastaja Tatu Siivonen, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, p. 029 534 5517

www.kirkkaastiturvallisin.fi

02.12.2025Uusista henkilöautoista puolet ensirekisteröidään yrityksille
03.11.2025Uusia pakettiautoja on rekisteröity viime vuotta enemmän ? ajokorttilain uudistuksesta odotetaan piristystä hyötyajoneuvojen kauppaan
27.06.2025Hallituksen esitys romutuspalkkioksi nopeuttaa autokannan uudistumista ja ilmastotavoitteiden saavuttamista ? se on myös kaivattu piristys autokaupalle
02.06.2025Pakettiautot piristävät uusien autojen kauppaa
02.05.2025Jo reilusti yli puolet Suomessa ensirekisteröidyistä henkilöautoista on ladattavia
20.03.2025Sata vuotta Autotuojat ja -teollisuus ry:n ja koko autoalan historiaa yksissä kansissa
12.03.2025Autoala vaatii valtiolta toimia talouskasvun vauhdittamiseksi ja autokannan uudistamiseksi
17.02.2025Walley yrityslasku helpottaa yritysasiakkaiden maksamista - 30 päivää maksuaika
12.02.2025Tuulilasin puhdistaminen on helppo liikenneturvallisuusteko
13.01.2025Suomen autokanta ikääntyi ennätysnopeasti vuonna 2024 ? autoala esittää hallitukselle kierrätyspalkkiota edistämään liikenneturvallisuutta ja tieliikenteen päästöjen vähentämistä

Siirry arkistoon »